//Syödään yhdessä lauantaina 15.6

Syödään yhdessä lauantaina 15.6

Syödään yhdessä, hyvin ja ulkona!

Milloin ruoka maistuu parhaimmalle? Tietenkin ulkona ja hyvässä seurassa 15. kesäkuuta. Silloin kaupungin keskustan valloittaa kolmannen kerran Syödään yhdessä -tapahtuman hämäläinen versio. Ruokapöydät odottavat sinua kello 11 alkaen.

Pakkaa piknik-koriin lempiherkkusi ja -virvokkeesi ja suuntaa keskustaan! Omat eväät voi nauttia kaupunki-piknikillä kymmeniä metrejä pitkissä pöydissä yhdessä ystävien, sukulaisten ja tuttujen kanssa tai turvautua lähiravintoloiden loihtimiin herkkuihin. Tapahtumassa on mukana keskustan ravintoloita omilla tapahtumaan sopivilla annoksillaan sekä muita toimijoita.

Tänä vuonna ravintoloista on mukana Le Blason, Amarillo, Fiftari, Nooran Viinibaari, Himalaya´s Kitchen ja pienpanimo Hopping Brewsters.

Tässä tapahtumassa tulee myös hyvin esiin Hämeenlinnan monipuolinen tarjonta ravintoloiden suhteen, meillä löytyy jokaiseen makuun jotain.

Samaan aikaan torilla on myös Street AR(t) -tapahtuma, joka jatkuu vielä sunnuntaille sekä Raatihuoneenkadun yläpäässä Skogsterin talojuhla, josta löytyy mm. pomppulinna perheen pienimmille.

2019-06-11T11:38:02+00:00